No, eipä toi Esko niin järin pitkä mies ole, mutta otsikko tuli mieleeni, kun lupauduin lähtemään Eskolle kuljettajaksi pohjoiseen, katselemaan vanhoja kotokulmia ja tapaamaan vanhoja tovereita. Otsikko avautunee ainakin niille, jotka ovat lukeneet Paasilinnan kirjan ”Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä”. Tosin, kirjassahan Rytkönen oli hieman vanhuudenhöperö, dementoitunutkin. Eskon järjenjuoksussa tai muistissa ei ole mitään vikaa, vaikka ukkeli käy jo komeasti yhdeksättäkymmentä.
Mikään järin hyvä fiilis ei ollut eilen aamulla lähteä ajelemaan, johtuen ainoastaan siitä, että omat ihmissuhteeni ovat taas niin vituillaan kuin olla ja voi. Okei, yritän kuitenkin olla liikaa pohtimatta omia naisasioitani näinkään julkisesti, vaan koitan keskittyä kertomaan tästä jo valmiiksi värikkääksi arvatusta ”pyhiinvaellusmatkasta”.
Pohjustetaan lukijoille sen verran, että Esko on iäkkäämpi sukulaismies; vanha Lapin mies, joka jäi viime syksynä leskeksi. Eskolla on ollut nyt pitkin kevättä kauhea polte lähteä tosiaan kotikulmilleen Kemin seudulle tapaamaan vanhoja ystäviä ja tiirailemaan tuttuja paikkoja, mutta ikä alkaa kuitenkin virkeääkin miestä painamaan sen verran, ettei arvaa näin pitkään reissuun lähteä itsekseen ajelemaan. No, mulla työt antoi sopivasti myöten ja lupauduin lähtemään kuljettajaksi. Reissun määränpäästä saatika kestosta ei ollut aavistustakaan. Eskolla varmasti on jonkinlainen visio määränpäästä, kestosta tuskin silläkään. Kuulemma vaan ”Teuvo sieltä joka päivä soittelee ja kyselee, että eikö ne ukot meinaa ollenkaan päästä pohjoiseen”. No, päästiinhän me, perkele.
Tulomatkalla täytettiin jo minun matkani tarkoitus, kun koukattiin Pyhäjärven keskustan kautta kuvaamassa Helena Takalon patsas. Toisin sanoen, jatkoin siitä, mihin viime kesänä jäin. Jospa tulis toikin tournee tänä suvena saatettua loppuun.
Menomatkalla Esko kertoi reissuistaan pohjoiseen ja tuntui kyllä tuntevan paikat. Kemiin oli siis tarkoitus ajaa ensimmäiseksi. Mielikuvani Paasilinnan Rytkösestä vahvistui, kun Esko totesi, että tokihan me Rovaniemelläkin käydään, otetaan Pohjanhovista huone, niin pääsen minäkin sitten käymään legendaarisessa Pohjanhovissa. Kuulostaa hyvältä. Ehkäpä ehdin samalla reissulla ottamaan jonkun olusen vanhan toverini Jean Todtin kanssa.
Ajettiin siis Kemiin, tai tarkemmin sanottuna Veitsiluotoon. Oikean talon löytämisessä oli vähän hakemista, mutta ajettiin sitten yhteen pihaan, koska ”tämä sen on pakko olla”. Istuin vielä autossa kun Esko meni ovelle ja katselin, että talon emännän tervetulosyleilystä päätellen oltiin oikeassa paikassa. Esko esitteli minut isäntäväelle, ja kyllähän siitä tosiaan tuli heti mielikuva, että MEITÄ on odoteltu. Siis ei tarvinnut vähääkään tuntea itteään jotenkin ulkopuoliseksi. Nämä talon isäntäväki, iäkkäämpi pariskunta Teuvo ja Valma antoivat kyllä heti itsestään kuvan hyvinkin ”kansainvälisistä” ihmisistä. Että ujostella ei tarvinnut.
Kahvit ryypättiin, ja lähdettiin pienimuotoiselle sightseeing –ajelulle. Eikös tollaiset ajelut ole vähän niin kuin pikku pakko, ja parempi hoitaa saman tien alta pois, ettei tartte sitten hetikohta olla taas autoa ajamassa… Rouva jäi laittamaan ”etelän variksille” ruokaa, kun me käytiin muun muassa lumilinnan raunioilla ja muutenkin katselemassa maisemia. Poikettiin myöskin Maailmanmatkaajan romutarhalla kertomassa, että tulemme huomenna saunomaan, että ”hoidas äijä sitten jostain vihta, tuli harvinaisia vieraita” (talon isännällä on sauna remontissa, ja siitä tuntuu olevan kovasti paineita). Maailmanmatkaajalla tosiaan oli melkoinen romutarha, tuli heti mieleeni, että varmaan piisais juttua erään kasiniemeläisen sormettoman mafiooson kanssa, kummatkin kun tuntuvat olevan aika kovia kaikenmaailman romujen perään. Ja pihan perällä komea parakkisauna. Saunattomuudesta ei varmasti isännällä mitään todellista tarvetta ole paineita ottaa. Tunnin kaksi oltiin täällä oltu ja neljät käsipäivät sanottu. Ja kaikki suunnilleen samalla kaavalla: ”No terve, terve! Tulette sitten meille saunomaan!” Että jos nyt edes juhannukseen mennessä oltais kaikki saunapaikat käyty…
Paistettua haukea syötiin, ja isäntä nosti ruokaryypyiksi pöytään litrasen koskenkorvan. Tuli mieleeni, että saas nähdä minkälaisella kertoimella koskelan korvalääke kasvattaa jutuissa olevaa Lapin lisää. Kyllä sitä juttua olikin. Ja mielenkiintoisen kuuloisia ihmisiä tuntuu toi Esko näiltä seuduilta tuntevan. Ei niillä kai ristimänimiä olekaan, nimiä kyllä. Panomies Linkki, Veivikaula, Isokyrpänen Mies ja Maailmanmatkaaja, ihan muutamia mainitakseni. Ja tietysti Pena. ”Joka oli mukana Lapin sodan ensimmäisessä taistelussa. Sitä ammuttiin manttelin läpi palleille tossa Veitsiluodon tiehaarassa. Sinne se raahusti siitä meidän muorille, muori sen munia sitten hauto. Kyllä se siitä selvis, lapsia ei vaan koskaan saanu. Kai sen pallit sen verran siinä sekasin meni”.
Tarvis tarkistaa jostain, että paljonko Veikkaus on kaiken kaikkiaan jakanut historiansa aikana voittoja. Karkealla arviolla kuitenkin 95% kaikista voitoista on tullut Kemin seuduille, sen verran nää äijät on voittaneet, kuka mistäkin pelistä…
Mä heittäydyin ruoan päälle hetkeks selälleni, isäntä kerkesi huolehtimaan, että ”naishuoletko sitä poikaa painaa? (oikeassahan tuo oli…) Eiköhän Esko viedä poika Kemiin huoriin, niin unohtuu sellaset etelän varikset?”. En muuten epäile hetkeäkään, etteikö olis menty, jos olisin vaan antanut vinkin, että voishan sitä huorissa vaikka piipahtaakkin… Tässä yhteydessä täytyy muuten sanoa, että vaikka en pojittelusta juuri perustakkaan, niin tässä porukassa se tuntui ihan luonnolliselta.
Ehtoolla katteltiin kiekkopeliä ja ryypättiin viinaa. Kyllähän nää lapinmiesten ryyppytavat on mullekkin ihan passaavat: ”Otetaas paukut, että Suomi voittais”. ”Jaaha, tuli jäähy, otetaas pienet sille”. ”No nyt meni joltain maila poikki, eiköhän kaadeta näkäräiset sen kunniaks”. ”No se on tshekkoslovakialainen taas paitsiossa, ryypätääs vähän”… Kyllähän siinä sitten uni maittokin. Ja ennen ei kuulemma lähdetä, ennen kuin talosta ruoka tai viina loppuu. Eikä ne kuulemma lopu ikinä. Voin uskoa. Että saattaa tulla pitkä reissu.
Ja aamusta heti kahvipöytään istuttua tiedusteltiin, että onko krapula. Nimittäin jos on, niin otetaan viinaa. ”Meillä ei saa krapula tulla”. Onneksi älysin kiistää. Eikä kyllä krapulaa ollutkaan.
Juu, tänään sitten mennään ainakin Maailmanmatkaajalle saunomaan. Täytyy toivoa, että paikalle tulis myös Isokyrpänen Mies. Ihan vaan uteliaisuuttani haluaisin tietää, että kuinka helposti täälläpäin saa moisen arvonimen…
-Petja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti